Klapisavottaan Aarren kanssa

Tänään oli päivä, jolloin sain tehdä elämäni ensimmäistä kertaa klapeja. Eilen käytiin ostamassa uusi moottorisaha ja puunhalkomakone. Kuka jaksaa puhua "puunhalkomakoneesta" - en minä ainakaan viitsi ja annoin sille pienen väärinkäsityksen jälkeen nimen Aarre. Ystäväni Sirkku oli myös ajatellut hankkia klapikoneen ja niinpä hän ehdotti, että hankitaan yhteinen sellainen. Yhteiskäyttö on paitsi fiksua ja järkevää, myös yhteisöllistä toimintaa. Aarre saa olla meillä säilössä ja kun Sirkulla on Aarteen tarve, Reijo Ilmari lupasi kuljettaa koneen hänelle aina tarvittaessa. 

Kuvan klapipino näyttää ainakin omasta mielestäni kohtuupieneltä, mutta tämän syntymiseen meni eräskin tunti. Ja pienittävänä oli kuitenkin valtavan iso metsäkuusi Seija-myrskyn jäljiltä. Eli ei mitään hosujan hommaa ollenkaan. Aarre on muuten aika järeä tykki: painoa yli 50 kiloa, halkaisu- tai mitälie voimaa Aarteella on 7 tonnia. Eli pienii aika lailla kevyesti isojakin pöllejä, kunhan ne ovat alle 52 cm pituisia.Kuvassa Aarre on jäänyt klapien keskelle. Käyn ostamassa vielä kuution vetäviä klapisäkkejä, joissa ne saavat rauhassa kuivua. Säkit on sitten taas helppo siirtää kuivaan tilaan isojen poikien Avant-lelulla trukkipihtien varassa.

Suojavälineinä minulla ei ollut kuin kuulosuojaimet (desibelit eivät ole kuitenkaan kovin isot, mutta kuuntelin Peltoreista samalla musiikkia). Ehkä olisi syytä olla jonkunlainen suojakypärä, koska pari kertaa halkaistava puu sinkosi valtavalla voimalla ja kovalla paukkeella "hiukan hallitsemattomasti" ja kolmannella kerralla klapien lisäksi lensi kaaressa myös ristikkoterä. Opin tarkkailemaan puun halkeamista ja päästin kahvoista ennen kuin paine oli tietynlaisissa puissa liian kova. Kuusipuu, jota haloin, oli ehkä turhan märkää ja oksaiset kohdat olivat niitä kriittisimpiä. Satavarmaa on, että jos ristikkoterä sinkoaa voimalla kohti, jälki on todella rumaa. Eli hankin suojakypärän seuraavaksi kerraksi, että saan pitää kalloni ehjänä.

Koska hankimme Aarteen, taidamme tulevaisuudessa tehdä polttopuumme ihan itse hankkimalla ne rankoina ja pienimällä puut omassa pihassa - aiemmin polttopuut on hankittu valmiina klapeina ja siirretty vain puuliiteriin. Klapien tekeminen on oivallista hyötyliikuntaa, saa olla ulkona aurinkoisessa kevätsäässä ja nauttia hetkessä syntyvästä konkreettisesta työnsä jäljestä. Aivan parasta vastapainoa päivätyölle asiantuntijaorganisaatiossa.

Rakentamista helpottavia hankintoja - isojen poikien leluja

Haluan kiittää lukijoita ja ilmaista kuinka iloissani olin eilen, kun sain ensimmäisen kommentin kirjoituksestani. Joku ihan oikeasti lukee ja antaa palautetta - huimaa! KIITOSKIITOS!!

 

Olen aika justiina kotirintamalla ja suhtaudun kohtuullisen nuivasti kaikenlaisiin konehankintoihin - noin periaatteen tasolla. Käytännössä lämpenin nopeasti, kun tuleva talonrakentajamieheni alkoi esitellä pienoiskaivinkoneita. "Käytettynä sellainen ei ole kovin kallis" ja "sen voi sitten myydä pois" olivat ne lauseet, jotka johtivat käytetyn Avantin hankkimiseen. Avant Tecno Ylöjärvellä - siis suomalainen yritys, valmistaa näitä vihreitä menopelejä. Sen jälkeen, kun sellainen tuli omaan pihaan, huomasin kuinka suosittu vehje se on: kaikilla kiinteistöfirmoilla näytti olevan oma vihreä mönkijän näköinen apuri.

 

Mieheni tutki nettisivuja ja vertaili hintoja sekä soitti Ylöjärven tehtaalle ennen kuin päätimme oman Avantin hankkia. Ja sai erittäin hyvää palvelua, sarjanumeron perusteella saatiin selville, että myynnissä oleva käytetty kone on turvallista ostaa. Käytetyssä koneessamme oli muutamia käyttökelpoisia lisälaitteita - trukkipiikit ovat olleet aivan ehdottomat lavojen ja kuormien siirtelyssä. Kauhan kanssa ollaan talvella puhdistettu lumia ja sillä on ollut lysti kuljetella esimerkiksi raskaita kiviä. Sillä on kuulemma myös helppo nostaa emäntä maalipensselin kanssa räystäitä sivelemään. Teleskooppivarret on sen verran pitkät, että yltää melkein kolmeen metriin. Mikäli Avant jää perheemme leluksi, siihen kannattaa ehdottomasti hankkia lumiaura tai jonkunlainen puskulevy - niille minäkin olen jo siunaukseni antanut. Voihan ne aina myydä pois...

Myönnyin pariin muuhunkin hankintaan, jotka mieheni nosti top3-listaansa. Avantin jälkeen rakentamisbudjetista hankittiin uutena kunnolliset alumiinitelineet, jotka eivät ole mitkään rimpulat. Saahan nekin myytyä pois... Alumiinitelineet olivat järjettömän hyvät, kun taloa paneloitiin. Telineitä tarvitaan jälleen, kun sisällä seiniä tasoitellaan, maalataan ja takkaa muurataan ja hormia asennetaan paikoilleen.

 

Huutokaupat.com  -sivuilta minä menin huutamaan täryttimen tai maantiivistimen, mikä nimi nyt liekään. Sekin on omakoti- ja pihanrakentajalla jossain vaiheessa oltava käytössä ja yleensä rakentajat sen vuokraavat. Mutta senkin voi myydä pois, kun ei enää itse tarvi....

 

Vakavasti puhuen, kaikki nämä ovat olleet erittäin hyviä hankintoja ja ilman niitä olisi lauseissa ollut paljon enemmän konsonantteja, otsalla hikeä ja rakentaminen paljon tuskaisampaa. Itse olen vielä hankkimassa kunnon moottorisahan ja klapikoneen. Tarvitsen niiden ostamiseen vielä mieheni siunauksen ja käyttökoulutusta. Että tällaista tarinaa ja seuraavalla kerralla taas uusia aiheita, mutta edelleen rakentamista sivuten.

 


Päätöksiä ja valintoja tekniikan saralla

Rakentaminen on projekti, johon liittyy lukuisia päätöksiä ja valintoja.  Päätöksiin vaikuttaa paitsi käytettävissä oleva budjetti myös mieltymyksemme ja omakotitaloasumisesta kertyneet kokemuksemme. Ennen kuin pääsee niihin kutkuttaviin pintamateriaali, väri-  ja sisustusvalintoihin, pitää tyytyä tekniikkaan (joka kuuluu monen mielestä EVVK-osastoon). Käyn referoiden omia valintojamme (ts. mieheni valintoja) läpi, jotta pääsen mielenkiintoisempiin  aiheisiin. Naisnäkökulma on jotenkin niin paljon mielenkiintoisempi.

Talokauppoja hieroessamme jätimme Kastellin lämmitysvalmis-talopaketista pois muun muassa vesikaton. Halusimme konesaumatun peltikaton, jonka kattopeltiseppä tekee omin käsin. Laadultaan ja ulkonäöltään konesaumattu katto painii eri sarjassa kuin muovipinnoitettu profiilipeltikatto.  Wilest rakennuspalvelu T:mi toimitti ja asensi Sammalkallion kotiimme katon, johon saa olla tyytyväinen. Väriltään katto on sama kuin kaksivärimaalattujen ikkunoiden ulkopuoli eli tumma harmaa, jonka värikartan tunnus on RR23.



Hieno konesaumattu peltikatto - kiitos Wiljarille
Etualalla syy talomme ja tilamme nimeen Sammalkallio: sammaloitunut kivilohkare - ja niitä muuten tontilla riittää...



Lumiesteet on syytä olla kulkuväylien turvana - talviaamuina ei tarvitse pelätä, että päivä alkaa kolaamalla lunta oven edestä.

 

Talotoimittajan valinta ja rakentamisen ensiaskeleet

Koska edellinen kotimme oli pitkästä tavarasta rakennettu, kaksikerroksinen, lapsiperheelle suunniteltu talo ja nyt tarpeemme olivat toisenlaiset, suunnittelun lähtökohdat määräytyivät sekä tämänhetkisestä että tulevasta elämäntilanteesta. Halusimme yksitasoratkaisun, avaruutta ja valoa uuteen kotiimme. Näillä kriteereillä lähestyimme muutamia talotoimittajia ja kalkkiviivoille kanssamme pääsi Kastellilta Päivi Lammervo. 

Tässä kohtaa on pakko myös mainita aikataulu ja rakentamiseen kuluva aika. Emme missään tapauksessa lähteneet enää edes miettimään rakentamista pitkästä tavarasta: edellistä rakennettiin kaksi vuotta ja se tuntui noin satakertaa pidemmältä ajalta ja raskaalta kuin Iisakin kirkon rakentaminen. Kaikki tehtiin ja rakennettiin silloin itse, niin projektin hallinta, jokaikisen nippelin ja laudanpätkän hankinta, muonitus ja rakennussiivous olivat niin kova koitos, ettei neverever milloinkaan enää samanlaista, kiitos. Mutta tällainen pakettitoimitus, tämähän on pikkujuttu sen rinnalla. (Uskokoon ken tahtoo.) Kuopus sanoikin muutama vuosi kakkosprojektin jälkeen, kun kuuli vahingossa tonttihaaveistamme, että hän muuten sitten muuttaa enon luokse, jos vain alatte taas rakentamaan. Viimeistään silloin ymmärsin, että oli hanke ollut lapsillekin (10- & 12-vuotiaita silloin) tosi raskasta aikaa.

Kastellikauppias oli varsin ystävällinen ja aktiivinen, mikä omalta osaltaan vaikutti kaupan syntymiseen. Hieroimme kauppaa alkukesällä 2014 ja saimme rakennuslupahakemukseemme rakennusvalvonnan vuosilomien ja hermoja kiristävän säätämisen sekä parin naapurin huomautuksen jälkeen vasta syyskuun puolivälissä. Ostimme Kastellilta 'Lämmitysvalmis' -toimituksen, jätimme paketista pois muun muassa vesikaton, väliovet ja saunapanelit, koska halusimme tulevaan kotiimme vähän erilaista, jota talotoimittajalla ei ollut tarjota.

Koska talotoimitusta jouduttiin siirtämään eteenpäin ja mieheltäni, jolla muutoin on pitkä pinna, meni hermot lupa-asioiden edestakaiseen venkoiluun, hän sopi Kastellin kanssa, että talopaketti toimitetaan vasta vuoden viimeisellä viikolla. Kun sitten saimmekin rakennusluvan syyskuun alussa, maansiirto- ja pohjatyöt alkoivat vauhdilla, anturat valettiin ja kivijalka muurattiin harkoista ja mies sai sovittua talotoimituksen marraskuun alkuun. Eikä aikaakaan, kun puolen hehtaarin tontillamme oli lautakasa gyprockasan ja villapaalien vieressä, huolellisesti pressujen alle peiteltyinä: noista sitten tulee meidän vanhainkoti Casa Sammalkallio.

Kastellin kirvesmiehet olivat lämpimissä väleissä säiden haltijoihin ja saivat rungon pystytettyä vuodenaikaan nähden hyvissä olosuhteissa. Päivi Lammervo ennusti oikein: hän valoi uskoa meihin lupahässäkän keskellä ja uskoi että runkorakentamisen aikaan on hyvät kelit. Kun Casamme oli talon näköinen, aloimme uskoa, että hyvä tästä tulee ja pääsemme vihdoin itse sisätöihin.

Koti meille kahdelle

Päähänpistosta lähdin kertomaan "vanhainkoti" rakennushankkeesta, joka on jo kolmas omakotitaloprojektimme. Blogitarjonnassa on paljon lapsiperheiden elämää ja nuorten aikuisten kirjoituksia. Ajattelin, että ellei ketään kiinnosta kirjoitukseni, voinhan sepustaa vain itselleni. En mitenkään voi väheksyä kirjoittamista yleisölle, hieno uusi kokemus itselleni. Ehkä onnistun omalta osaltani tuomaan esille vähän varttuneempaa näkökulmaa ja kokemuksia.

Olemme mieheni kanssa olleet likipitäen 30 vuotta yhdessä ja näyttää siltä, että noin kymmenen vuoden välein pitää polkaista "pikkuprojekti" käyntiin. Casa Sammalkalliota aloimme miettiä jo neljä-viisi vuotta sitten, kun näytti kuin näyttikin siltä, että molemmat lapset aikovat lähteä omilleen ja pärjäävät ilman vanhaa kotipesää.

Isäntä alkoi viihtyä tonttitarjonnan nettisivuilla: milloin tontti oli liian kaukana ja milloin se oli liian pieni - hinnankin piti olla omalle kukkarolle sopiva. Lopulta kesällä 2012 löytyi meille sopiva kohde: sijainti, hinta ja tontin ilmansuunnat passelit, joten kaupan hierominen ja suunnittelutarveluvan hakeminen olivat edessä. Kun kunta oli myönteisen päätöksen antanut, tonttikaupat vahvistettiin ja me lähdimme myymään itserakentamaamme taloa.

Talon myyntikään ei ollut erityisen haasteellista, vaikka ostajaehdokkaita ei jonoksi asti ollutkaan. Tosin ensimmäisten ehdokkaiden kanssa annoimme ymmärtää, että he voivat hakea itselleen mieluisemman kodin - näytti siltä, että heidän kanssaan olisi tullut vaikeuksia myöhemmin reklamaatioiden ja muiden vähemmän mukavien yllätysten vuoksi. Kodin myyminen vei kaiken kaikkiaan noin kolme kuukautta kevätkesällä 2014, saimme väliaikaisen vuokratalon, mikä oli varsinainen onnenkantamoinen.