Päähänpistosta lähdin kertomaan "vanhainkoti" rakennushankkeesta, joka on jo kolmas omakotitaloprojektimme. Blogitarjonnassa on paljon lapsiperheiden elämää ja nuorten aikuisten kirjoituksia. Ajattelin, että ellei ketään kiinnosta kirjoitukseni, voinhan sepustaa vain itselleni. En mitenkään voi väheksyä kirjoittamista yleisölle, hieno uusi kokemus itselleni. Ehkä onnistun omalta osaltani tuomaan esille vähän varttuneempaa näkökulmaa ja kokemuksia.
Olemme mieheni kanssa olleet likipitäen 30 vuotta yhdessä ja näyttää siltä, että noin kymmenen vuoden välein pitää polkaista "pikkuprojekti" käyntiin. Casa Sammalkalliota aloimme miettiä jo neljä-viisi vuotta sitten, kun näytti kuin näyttikin siltä, että molemmat lapset aikovat lähteä omilleen ja pärjäävät ilman vanhaa kotipesää.
Isäntä alkoi viihtyä tonttitarjonnan nettisivuilla: milloin tontti oli liian kaukana ja milloin se oli liian pieni - hinnankin piti olla omalle kukkarolle sopiva. Lopulta kesällä 2012 löytyi meille sopiva kohde: sijainti, hinta ja tontin ilmansuunnat passelit, joten kaupan hierominen ja suunnittelutarveluvan hakeminen olivat edessä. Kun kunta oli myönteisen päätöksen antanut, tonttikaupat vahvistettiin ja me lähdimme myymään itserakentamaamme taloa.
Talon myyntikään ei ollut erityisen haasteellista, vaikka ostajaehdokkaita ei jonoksi asti ollutkaan. Tosin ensimmäisten ehdokkaiden kanssa annoimme ymmärtää, että he voivat hakea itselleen mieluisemman kodin - näytti siltä, että heidän kanssaan olisi tullut vaikeuksia myöhemmin reklamaatioiden ja muiden vähemmän mukavien yllätysten vuoksi. Kodin myyminen vei kaiken kaikkiaan noin kolme kuukautta kevätkesällä 2014, saimme väliaikaisen vuokratalon, mikä oli varsinainen onnenkantamoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti