10.5.2015

Päätöksiä ja valintoja tekniikan saralla

Rakentaminen on projekti, johon liittyy lukuisia päätöksiä ja valintoja.  Päätöksiin vaikuttaa paitsi käytettävissä oleva budjetti myös mieltymyksemme ja omakotitaloasumisesta kertyneet kokemuksemme. Ennen kuin pääsee niihin kutkuttaviin pintamateriaali, väri-  ja sisustusvalintoihin, pitää tyytyä tekniikkaan (joka kuuluu monen mielestä EVVK-osastoon). Käyn referoiden omia valintojamme (ts. mieheni valintoja) läpi, jotta pääsen mielenkiintoisempiin  aiheisiin. Naisnäkökulma on jotenkin niin paljon mielenkiintoisempi.

Talokauppoja hieroessamme jätimme Kastellin lämmitysvalmis-talopaketista pois muun muassa vesikaton. Halusimme konesaumatun peltikaton, jonka kattopeltiseppä tekee omin käsin. Laadultaan ja ulkonäöltään konesaumattu katto painii eri sarjassa kuin muovipinnoitettu profiilipeltikatto.  Wilest rakennuspalvelu T:mi toimitti ja asensi Sammalkallion kotiimme katon, johon saa olla tyytyväinen. Väriltään katto on sama kuin kaksivärimaalattujen ikkunoiden ulkopuoli eli tumma harmaa, jonka värikartan tunnus on RR23.


Hieno konesaumattu peltikatto - kiitos Wiljarille
Etualalla syy talomme ja tilamme nimeen Sammalkallio: sammaloitunut kivilohkare - ja niitä muuten tontilla riittää...


Lumiesteet on syytä olla kulkuväylien turvana - talviaamuina ei tarvitse pelätä, että päivä alkaa kolaamalla lunta oven edestä.
 


Lämmönlähteeksi päätimme hankkia Lämpö Nurmi Oy:ltä maalämmön kokonaistoimituksen eli kaiken siihen liittyvän tekniikan, asennuksen sekä Warmia-lattialämmityksen http://www.lamponurmi.fi/ 

Kun kuuntelimme eri asiantuntijoita, useiden näkemysten mukaan alle 150 asuinneliötä varten ei kannata maalämpöä hankkia. Meidän piharakennukseen tulee myös lämmitettäviä tiloja, joten maalämpöön kannatti investoida. Kyllähän maalämpö lohkaisee rakentamisen kokonaisbudjetista ison osan, mutta edellisessä kodissa oli ns. suorasähkölämmitys (vaikkakin varaavalla lattialämmityksellä), joten oletusarvona on tulevat säästöt energiakuluissa. Asuinrakennukseen tulee myös maakylmäviilennys - kuumiin kesiin on hyvä varautua tässä vaiheessa.

Mieheni on koko työuransa työskennellyt rakennustyömailla. Hän osaa ja  tietää rakentamisesta keskivertorakentajaa enemmän. Ehkä juuri sen vuoksi olemmekin jo kolmatta kertaa rakentamassa itsellemme omakotitaloa. Kun pystyy itse tekemään kaikki aputyöt sekä osan ammattitöistä, voi vaikuttaa ulkopuolisen rahoitustarpeen määrään. Sähköasennustöihin, jotka mieheni tekee itse, meidän kokoisessa hankkeessa kuluu keskimäärin n. 120 tuntia. Mutta sekin on sanottava, että ellei osaa-jaksa-halua tehdä itse, on parempi vaihtoehto antaa kokonaisurakat tarjousten perusteella ammattinsa osaaville luotettaville tekijöille.

Rakennuksemme sai alkutalvella ulkoverhouksen 170 mm levyisestä pohjamaalatusta panelista, joka asennettiin vaakaan. Niin edelliseen kuin tähänkin taloon asennettiin piiloon jäävä jyrsijäverkko. Tiheä verkko estää alivuokralaisten tunkeutumisen yläpohjaan, kun syksyviileän tullessa myyrät ja hiiret hakevat talvelta lämmittelypaikka. Ei nimittäin ole kovinkaan mukavaa kuunnella illalla nukkumaan mennessä, kun hiiret tanssivat polskaa ja piirileikkiä seinillä ja katolla.
Kuva on otettu ylhäältäpäin, ensimmäinen panelikerroksen alle asennettu jyrsijäverkko.


Kun sokkeli oli täytetty "sopivankokoisella tavaralla" ja tärytetty tiiviiksi, asennettiin lämmöneristeeksi styroxit ja Finnfoamit. Näiden päälle asennettujen lämmitys- ja käyttövesiputkien päälle tilattiin betonivalu maaliskuun puolivälissä. Mitenkään omaa osaamista ja tietämystä väheksymättä, voin tunnustaa, ettei tekninen osaaminen ole vahvuuteni. Mutta kun tullaan tilanteeseen, että tekniikka näkyy, minullekin tulee tarvetta vienoon mielipiteeseeni. Tarkkana saa olla ja pari kertaa olen todennut, että olisi pitänyt olla haukan tavoin vahtimassa mitä siellä raksalla oikein touhutaan. Mutta siitä seuraavalla kerralla.
Tärkeitä valintoja vaikka kuuluukiin EVVK-osastoon naisnäkökulmasta katsottuna.

2 kommenttia:

  1. Talonrakennushommelit ovatkin minulle ihan uutta, kun en ole sellaiseen koskaan itse osallistunut, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan jatkoa :D... Nytainakin näyttää hyvältä :). Ja onnittelut uuden blogin perustamisesta! Kiva, että sain olla ensimmäinen kommentoija. Voit sitten halutessasi lukea ja kommentoida minun juttuja, kun oman blogini julkaisuajankohta varmistuu ;). Onnea rakennushommiin!

    VastaaPoista
  2. Olipa ilostuttavaa lukea ihkaensimmäinen kommentti, kitos Sunne!

    VastaaPoista